Suomen Lappi esitti parastaan kun Borsalino Productionsin ja MRP Matila Röhrin kuvausryhmä taltioi Ailo-poron ja susilauman edesottamuksia Helmikuussa. Riisitunturille on satanut tänä vuonna ennätyksellinen määrä lunta. Luonto arktisine eläimineen kylpi uskomattomassa auringonvalossa tarjoten ranskalais-suomalaiselle kuvausryhmälle poikkeuksellisen hyvät valo-olosuhteet. Pilvetön keli merkitsi myös elohopean putoamista alle 25 pakkasasteeseen. Arktisesta kylmyydestä huolimatta kuvausryhmä onnistui tavoitteissaan erittäin hyvin.
”Kelit ovat olleet käsittämättömän hyvät. Erityisesti Riisitunturilla näkymät ovat satumaisia riippumatta siitä mihin suuntaan katsoo”, Poron vuoden toinen pääkuvaaja Teemu Liekka kertoo.
Muun muassa Järven Tarinan kuvauksesta vastanneen Liekan mukaan, eläimiä kuvatessa tilanteet muuttuvat nopeasti. Poron vuoden kuvaukset toteutetaankin samanaikaisesti usealla eri kameralla.
”Pääkameranamme on Panasonic Varicam 35, johon on asennettuna Canonin 50-1000 millimetrin zoom-linssi. Yksistään linssi painaa 11 kiloa. Lisäksi EVA-1-kamerassa on Canonin CN-E kiintolinssisarja, jota käytämme tilanteissa, missä ison kamerakaluston käyttö olisi käytännössä mahdotonta”.
Vaikka elokuvanteko eläinten ja varsinkin villieläinten kanssa vaatii poikkeuksellista ennakkovalmistelua, on pääosan Poron vuoden esittäjä eli Ailo-vasa osoittautunut vertaansa vailla olevaksi esiintyjäksi, jonka kanssa on mahdollista toteuttaa ennalta suunniteltuja, ohjattuja kohtauksia.
”Ailo-poro on mahtava kuvattava. Ailo on ihmisystävällinen ja ilmeikäs poro, suorastaan synnynnäinen tähti, joka osaa välittää tunteensa muille. Ailo leikkisyys tekee mahdolliseksi sellaisten asioiden toteuttamisen, joita nähdään vain elokuvissa”, Liekka kertoo.