7.9.2018
Helsinki – Pariisi

Ranskalais-suomalaisen koko perheen luontoelokuvan kuvaukset on saatu onnistuneesti päätökseen. Ailo - Pienen Poron Suuri Seikkailu saa ensi-iltansa Suomessa jouluna 2018 ja maailmanlaajuisesti helmikuusta 2019 lähtien.

MRP Matila Röhr Productions sekä ranskalainen Borsalino Productions kuvasivat puolentoista vuoden ajan Lapissa Euroopan mahtavinta luontoelokuvaa. Elokuva kertoo pienen Ailo-poron heräämisestä Lapin villiin maailmaan. 

Kyseessä on koko perheen luontoseikkailu, joka on kiinnostavaa ja visuaalisesti täysin poikkeuksellista katsottavaa kaiken ikäisille. Pääsemme kurkistamaan Lapin eläinperheiden maailmaan tavalla, jota emme ole aikaisemmin voineet koskaan nähdä, kertoo elokuvan suomalainen tuottaja Marko Röhr. 

Ailon tarina on inhimillinen ja koskettava kertomus Ailo-poron ja tämän emon eli vaatimen vuoden kestoisesta matkasta. Vaadin jää poikasineen vasomisen vuoksi jälkeen tokastaan ja seurauksena on huima seikkailu, jonka aikana Ailo yrittää löytää takaisin oman tokkansa. Utelias Ailo kohtaa vuoden aikana kaikki Lapin eläimet susista karhuihin ja kotkista ahmoihin. Huippukalustolla ja työryhmällä toteutettu elokuva esittelee ennennäkemättömällä tavalla Lapin eläimiä ja luontoa. 

Kuvaukset Utsjoella sujuivat mallikkaasti 

Elokuvan on ohjannut ranskalainen luontoelokuvaohjaaja Guillaume Maidatchevsky. Elokuvan toinen pääkuvaaja esikuntineen sekä kamerakalusto on myös Ranskasta. Muilta osin kuvaukset on toteutettu samalla kotimaisella työryhmällä kuin MRP:n tuottamat menestyselokuvat Metsän tarina ja Järven tarina. Myös elokuvan äänityöt ja musiikki tuotetaan Suomessa. Röhrin mukaan Lapissa suhtauduttiin elokuvaprojektiin alusta lähtien erittäin avuliaasti. 

Olemme saaneet todella arvokasta apua ja neuvoa keleistä, liikkumisesta ja aikatauluista heti ensimäisestä valmistelumatkasta lähtien porojen kanssa työskentelyyn. Elokuvan tuotannon onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää voida luottaa ihmisiin, jotka tuntevat paikallisolosuhteet ja hallitsevat hommansa, Röhr painottaa. 

Ranskalais-suomalainen työryhmä työskenteli Lapissa käväästä 2017 alkaen. Utsjoella on kuvattu porojen vasomisesta lähtien kohtauksia kaikkina vuodenaikoina. 

Luulimme aluksi, että olosuhteet Utsjoella tulisivat olemaan äärimmäisen vaikeat sekä elokuvakalustollemme sekä ranskalaisille kumppaneillemme. Saimme hyvää opastusta Petteri Vallelta ja muilta paikkakuntalaisilta, niin varustautumisesta kuin paikallisista mikrosääolosuhteista. Lopputuloksena ranskalaiset kuvausryhmän jäsenet ovat pärjänneet aivan yhtä hyvin kuin suomalaisetkin ja kuvamateriaali on kerrassaan loistavaa, Röhr jatkaa. 

Elokuvalle maailmanlaajuinen jakelu 

Ailo’s Journey esiteltiin Cannesin elokuvajuhlilla 2018. Elokuva tulee teattereihin Suomessa Jouluksi 2018. Maailman vanhin elokuvayhtiö, ranskalainen Gaumont (est.1895) on myynyt elokuvan esitysoikeudet Manner-Euroopan maihin sekä Japaniin ja Kiinaan, missä elokuva saa ensi-iltansa 2019. Elokuvan oikeudet englannin ja espanjankielisiin maihin tulevat myyntiin American Film Marketissa, Los Angelesissa marraskuussa 2018. Maailmanlaajuinen katsojaennuste elokuvalle on peräti 100 miljoonaa katsojaa. 

Ranskalaiset ovat toteuttaneet useita maailmanlaajuisesti menestyneitä luontoelokuvia, joille Ailo on jatkoa. Meren syvyyksien tai lintujen muuton sijaan tarina sijoittuu tällä kertaa satumaisiin Lapin maisemiin. Uskomme elokuvan vahvaan menestykseen myös Suomessa, tuottaja Marko Röhr kertoo.